Ostin syksyllä viiden mittarietsinkameran ja yhden järjestelmäkameran kokoelman, joista oli aikomus testailla kameroiden toiminta ja laittaa toimimattomat sitten rekvisiittakemeroiksi tai myyntiin varaosiksi. Toimivista kameroista ajattelin katsoa itselleni käyttökameran ja laittaa loput myös myyntiin toimivina ihan sellaisenaan tai pienen fiksauksen kautta.

Minolta AL-F näytti alkuun toimimattomalta. Kokeilin kuulolaitteille tarkoitetulla 675 tyyppisellä nappiparistolla lähteekö mittarin neula liikkumaan. Mitään ei tapahtunut vaikka kuinka tein ”adapterin” pahvin palasesta ja kokeilin, tietäen ettei se siitä voi johtua, paristoa molemmin päin. Vähän kameraa heiluttelinkin. No, rekvisiitaksi se menee, tuumasin ja jätin kameran hyllyyn. Testailin muita kameroita sillä välin ja unohdin koko Minoltan muutamaksi kuukaudeksi.





Ja toimihan se!
Palasin asiaan viikko sitten ja mietin, että voisi koittaa avata kameran ja katsoa onko sisällä korroosiota tai muuta, mistä mittarin elottomuus voisi johtua. Katselin kaikki paikat ja puhdistin pintoja sisältä. Yllätykseni mittari lähti yhtäkkiä eloon! Kamerassa ei lopulta ollutkaan mitään varsinaista vikaa ja mittarin nuoli oli vain jumittanut pitkästä liikkumattomuudesta johtuen. Toisessa Minolta Hi-matic 7s kamerassa, mikä minulla on ollut vuodesta 2018, on ollut samankaltaista ongelmaa välillä. Ehkä se on jokin Minoltan tyyppivika? Mene ja tiedä.
Lyhyellä googlauksella kameran ohjekirja löytyy englanniksi. Sieltä voikin luntata kameran tiedot helposti, ellei halua käyttää wikipediaa tai kamerawikiä. Kameran linssi on 38mm f2.7, neljällä elementillä. Kierteen koko on 46mm. Seikon suljin ja suljinajat 1/30 – 1/500. Kamera ottaa 1.35v elohopeaparistoja, ja filmin nopeuden voi säätää ASA 500 asti.

Mistään ammattilaiskamerasta ei tosiaan ole kyse, ja tässähän on vain suljinajan esivalinta-asento. Kamera valitsee itse sitten sopivan aukon. Minolta AL-F hienous on kuitenkin ”easy flash” toiminnossa, joka toimii niin, että kuvaaja valitsee kameralla ohjausnumeron ja mätsää sen salaman kanssa. Kamera käyttää sitten valittua ohjausnumeroa ja valitsee aukon sen mukaan, mille etäisyydelle kamera on kohdistettu. Näppärää! Kotioloissa testattuna tämä toiminto toimii tosi hyvin, ja muuallakin sisätiloissa olen sen toimivaksi todennut.
Minolta AL-F näyttää käyttävän samankaltaista CdS sensoria, kun muissakin samanikäisissä 1960 luvun Minolta mittarietsinkameroissa. Oma kokemus näistä on ollut jo entuudestaan hyvä ja sama jatkuu tämän mallin kanssa. Valotukset ovat onnistuneita ja jopa haastavat puolikirkkaat kuvat ovat onnistuneet mielestäni hyvin tältä automatiikalta.
Kuvia Minoltalla






Laitan tämän kameran kuitenkin myyntiin tori.fi palveluun, kun muitakin kameroita riittää tällä hetkellä. Parempi, että hyvä väline menisi jonnekkin vielä aktiivikäytöön. Siihen asti saatan itse kuitenkin pitää varakamerana laukun pohjalla.